Mikka teki Pirulle tänään 1,4 km jäljen. Haastava jälki, minkä koira selvitti suht hyvin olosuhteisiin nähden. Sivutuuli aiheutti hieman ongelmia,  kun Piru aloitti jäljestämisen vähän "takki auki" eli kokeili ilmavainulla. Se kuitenkin paransi koko matkan ajan suoritustaan ja paikoin oli jo erinomaista työskentelyä. Kaikki esineet (10) löytyi. Ilma oli edelleen kuuma ja maa rutikuiva. Huomiseksi on luvattu vesisadetta, mutta katsotaan toteutuuko se. Aamulla mennään taas pellolle n. 9-10 maissa. Viimeisiä treenejä vielä. Pellot, missä ollaan treenattu viikko, oli määrätty Suomelle, USA:lle ja Israelille. Tänään sinne ilmaantui myös Belgialaiset. Saas nähdä päästäänkö aamulla ollenkaan pellolle vai onko ne sotkettu jo. Pirun jäljeltä tänään löytyi meetvurstia eli joku oli ilmeisesti siellä jo käynyt. Piikissä (mistä makkarat löytyi) Piru joutui tekemään hieman enemmän töitä. 

Kilpailun alkuun on enää muutama päivä. Keskiviikkona aamupäivällä on eläinlääkärintarkastus ja liinojen mittaus. Illalla avajaiset, minkä jälkeen on jälkien arvonta.

Nyt on oltu 17 päivää reissussa ja paljon on nähty ja koettu :) vielä on jäljellä viikko, ennen kuin auton keula suunnataan kohti Suomea. Ihan heti en  taida reissuun lähteä.  Tällä matkalla olen oppinut tosi paljon erikoisjäljestä ja miten sitä koulutuetaan. Se ei kuitenkaan taida olla se minun lajini. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kovasti odotan jo pääsyä kotiin ja touhuamaan omien koirieni kanssa. Helmi aloittaa jälkikauden heti, kun kotiin pääsen sekä esineruututreenit. Sille yritän saada käyttötuloksia tänä kesänä. Helmen luonnetestikin on edessä. Ellin kanssa aloitellaa pentutouhuja.

Ilmeisesti myös maanviljelijät reagoivat täällä sateen tuloon, koska jälkipellon takana traktorit touhusivat kylvötöitä täyttä päätä.

P3250291.jpg