Kylläpä aika kuluu nopeasti. Pennut ovat lähteneet ja kotiutuneet kukin tahoilleen. Viikon talviloma tuli vietettyä pohjoisessa Kittilässä lasten luona ja samalla nähdä sijoituskoirani Fiona ja Farah. Tytöistä on kehkeytynyt nättejä koiria. 

Anja ja Remu (U. Conzo) pitivät lippua korkealla viikonloppuna valjakkohiihtojen SM-kisoissa saamalla

SM PRONSSIA. Upeaa te!

Anja ja Uskihoff's Conzo  

kuva: Anja Salonen

Remu%20ja%20Anja.jpg

Paljon hyvää, mutta myös vähän ikävämpiäkin asioita on ollut edessä. E-pennut ovat käyneet virallisissa terveyskuvissa, eikä tulos ole ollut mitenkään mieltä ylentävää. Muskalla (Elicia) todettiin molemmissa kyynärpäissä irtopaloja, lonkat B/B. Muska leikattiin viime viikolla ja leikkaus onnistui hyvin. Nyt vain varovasti kohti rauhallista paranemista, ettei tule takapakkia.

Elmoren lonkat C/A, kyynärpäät 0/0, Estelle lonkat A/A, kyynärpäät 0/0 ja järkytykseksi löytyi kaularangan spondyloosi ja odotellaan mangeettikuviin menoa. Yleensä sitä ei todeta noin nuorella ja on myös traumaattisen tapahtuman mahdollisuuskin. Mutta kun noita ongelmia on ollut niin myöskään kasvuhäiriötä ei suljeta pois. Eleonora lonkat C/A, 0/0. Erica lonkat A/A, kyynärpäät 0/0. Elonzo kävi myös kuvissa A/A, 0/0. Onneksi näitä sattuu harvoin, mutta silti se harmittaa, varsinkin omistajien puolesta.

Tänä kesänä uskallan odotella jo useampaa koirakkoa BH-kokeeseen ja ehkä jopa itse kokeeseenkin. Muutama tulee tn. suorittamaan pelastusjälki/hakukokeen.

Helmen (Carina) ja Eekan (Erica) kanssa on jatkettu treenejä tavoitteellisesti sekä pelastuskoirapuolella että pk-puolella. 

 

Uskihoff's Amethyst   kuva: Mari Kurkela

Amethyst%20Mari%20Kurkela.jpg

 

Uskihoff's Macy   kuva: Hannele Stenius

Macy%20Stenius%20hannele.jpg

 

 

Uskihoff's Megan (Saara) ja Elsa     kuva: Pekka Valtari

Megan%20ja%20Elsa.jpg

Uskihoff's Mimosa   kuva: Mari Vuori

Mimosa%20Mari%20Vuori.jpg

 

Uskihoff's Fiona ja Farah

ff%C3%A4t.jpg