Viime viikolla koirat käyttäytyivät tosi omituisesti. No, hirvikoirat nyt haukkuu kaikki liikkuvan, mutta niillä on tietty haukku (elukoihin), johon sisällä olevat hoffit ei juurikaan reagoi. Mutta viime viikolla, hoffit juoksi keittiön, eteisen ja kodinhoitohuoneen väliä haukkuen ja muristen. Mutta pihalla tai tiellä ei näkynyt ketään, koska yleensä ne haukkuu vain ihmisiä. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä tuli vähän lunta ja sunnuntaina sitten selvisi se koirien kummallinen käytös. N. 20-50m päässä tontin rajalta löytyi suden jäljet. Jälki oli tuplasti isompi kuin meidän hoffeilla, se oli lähes mun käden kokoinen. Meillä ei täällä noin isoja koiria kulje. Enpäs ole moista ennen nähnyt, vaikka olen kyllä kuullut, että niitä täällä silloin tällöin kulkee. Maanantaina koirat kulki sisällä karvat pystyssä muristen, mutta eivät isommin haukkuneet. Kun päästin terassille, niin sinne metsän suuntaan urahtelivat. Taidan pysytellä ihan suosiolla kotosalla smiley ja minä kun haaveilen muuttavani vielä enemmän korpeen... sitten taidankin laittaa vielä jonkun venäläisen alkukantaisen jättiläisen kokoisen paimenkoiran wink huolehtimaan muista koirista ja elukoista.