Tänään on sitten otettu itseä niskasta kiinni ja treenattu koirien kanssa. Tein molemmille koirille peltojäljet (200-300m). Aya ei ole koskaan ajanut peltojälkeä,mutta olen seurannut sen jäljestämistä yleensä ja se tekee tarkkaa työtä nenä maassa, joten päätin heti tehdä vähän pidemmän. Aikku nappasi jäljen heti ja eka makkaran jälkeen katso minua "mamma, pellolla kasvaa makkaraa!", Äkkiä hoksasi, että jälki jatkuu myös makkaran jälkeen. Työskentely oli rauhallista kävelyvauhtia ja pilkulleen mentiin viimeiselle makkarakasalle cheeky Sitten kiiteltiin. Lopuksi se vielä jäljesti mun paluujäljen ihan omaksi ilokseen. No tottis oli sitten  vähän sinnepäin, mutta mitä voit vaatia, jos ei ole opetettu. wink

Bertta ampasi matkaan vauhdilla...alku meni vähän siksakiksi, mutta pian sekin hoksasi taas homman nimen. Sillä tahtoo olla aivan liikaa vauhtia. Kun joutuu liikaa jarruttamaan niin alkaa siksakata. Ei muuta kuin treeniä. Tottis menikin sitten upeasti ! Ei ole paljon rassattu, joten vauhtia oli ja se muisti kaikki liikkeet. En treenaa sillä, että kisoihin oltais menossa, vaan koirille vähän aktivointia.

Sara-lurkki on hoksannut miten tarhasta pääsee pois. Leikkii myyrää ja kaivautuu verkon ali. Tänään haettiin ympäri kylää ennen kuin se löytyi.

Hevospuolellakin on tilanteet muuttuneet. Rizi lähti vihreille laitumille ja nyt näyttää, että musta tulee eka kertaa elämässäni suomenhevosen omistaja laugh Calle on sellainen upea kuparinvärinen 5-vuotias ori. Siinä mielessä harvinaisuus, että siirtyy ratsupuolelta ravihommiin, yleensä se menee toisinpäin, eli ravurista ratsuksi. Se onkin mielenkiintoinen projekti. Lupaavan oloinen letkeä ravinen poika. Aika näyttää...
.
Pentusuunnitelmiakin on. Astutan Ayan seuraavasta juoksusta Steinroller Nandolfilla.Olen niin tykästynyt Nasseen, etten ihan hevillä anna periksi. heart Olen ihan varma, että aiemmat epäonnistuneet yritykset johtuu Bertasta, sillä ei ole edelleenkään tullut kunnon juoksua, eli ei ollut tarkoituskaan saada siltä toisia pentuja. Toisaalta sillä on niin paha allergia kaikelle, ettei tarvitsekkaan. Aikulla sitä ongelmaa ei ole. Nyt vaan odotellaan juoksua.