Hetaa on nyt etsitty viikko Koirasta on tullut paljon näköhavaintoja, mutta se karttaa ihmistä. Tänään meni hyvin läheltä paikkaa, missä omistaja paisteli makkaraa, mutta ei tullut näköetäisyydelle vihellyksestä, jonka varmasti kuuli. Onneksi se liikkuu nyt hyvin pienellä alueella, joten toivoa on, että se saataisiin loukutettua. Ellei sitten ihmiset jätä sille joka paikkaan ruokaa. Havaintojen mukaan se on hyvässä kunnossa, eli ei loukkaantunut onnettomuudessa pahemmin. Tänään se oli leikkinyt hirvikoiran kanssa, mutta kun hirvikoiran omistaja oli lähtenyt kohti, oli Heta häipynyt heti paikalta. 50m lähemmäs ei päästä ihmistä.

Jos ei sitä viikon aikana saada loukkuun, lähden koirien kanssa alueelle perjantaina. Satu, Ida ja Mari muiden kanssa ovat tehneet todella hienon työn koko viikon ajan koiran hyväksi. Minulla vain on ikävä kyllä töissä palkkojenmaksuaika, joten en pääse aikaisemmin. Ei ole tuuraajaa, eikä pojat taitas ymmärtää jos jäävät ilman palkkaa. Olen monesti miettinyt millainen paniikki minulla olisi, jos kyseessä olisi joku omista koirista. Huoli kasvatistakin on kyllä suuri.

Siinä mielessä tilanne on hyvä, että tiedämme tarkkaan missä koira on, mutta miten se saadaan kiinni, onkin jo toinen juttu. Selkeästi se varoo autoja, onneksi.

Bertta kävi viikonloppuna näyttelyssä Eri2 ja pn4 Saralla ei sitten mennytkään niin hyvin H. Se on liian pieni ja vielä kesken kehityksen. No metsästystä vartenhan se onkin hankittu.